Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tallipiha

HENKILÖKUNTA || KOTIELÄIMET

vapaasti by AK

Tallipihalle saavuttuasi näet varmasti ensimmäisenä punatiilisen tallirakennuksen. Tilavassa rakennuksessa on paljon ikkunoita, monet ovet ja hyvin suunnitellut yksityiskohdat. Sisälle astuessasi huomaat myös sen, ettei tallia todellakaan olla pilattu pienuudella. Kahdenkymmenen karsinan lisäksi tallissa on kaksi tilavaa pesukarsinaa, suuri ja uudenaikainen varustehuone sekä toimistotilat. Toimistotiloissa on kolme erillistä huonetta. Yksi huoneista on pienehkö ja siellä henkilökunta hoitaa tallin paperityöt. Muut kaksi huonetta ovat kooltaan tilavampia ja ne ovat tarkoitettu vieralijoita varten. Toisessa hoidetaan ilmoittautumisia ja voidaan säilyttää lukollisissa kaapeissa tavaroita. Lisäksi tässä huoneessa on kaksi jääkaappia ratsastajien eväitä varten. Kolmas huone on sen sijaan löhöilyä ja rentoutumista varten oleva sosiaalitila. Sieltä löytyy television sekä lehtien lisäksi erilaisia lautapelejä, joita voi pelailla mukavalla sohvaryhmällä istuen.

 

Kun tallin läpi on kävellyt saapuu takapihalle, josta löytyy 15 tilavaa hiekkatarhaa puuaidoilla. Tarhat on suunniteltu jokainen kahdelle hevoselle ja kaksi niistä on vahvistettu sähkölangoin oreja varten. Tallin takaa löytyy myös erillinen puinen rakennus (aivan tallin vierestä, vasemmalla tallista katsottuna). Se ei ole kovinkaan iso, mutta toinen puoli siitä on avonainen lantala ja toinen suljettu kuivike sekä heinävarasto. Väkirehut löytyvät myös sieltä. Joka kerta heinät kuljetetaan kottikärryillä hevosille, samoin väkirehut. Matkaa on kuitenkin vaivaiset parikymmentä metriä talliin tai tarhoille.

 

Tallin etupuolella, oikealle jäävät kenttä sekä maneesi.

lasikuu.net/vapaasti

Maneesi on tilava (30m x 50m) ja sinne mahtuu harjoittelemaan niin esteitä kuin kouluratsastusta. Tarvittaessa talvikaudella maneesi voidaan jakaa kahteen osaan esimerkiksi kilpailuissa (verryttely ja rata). Maneesissa on tilavahko katsomo ( noin 150 - 200 henkeä), kaksi ovea ratsukoille (molemmissa päädyissä), koulukirjaimet sekä kattava estekalusto. Lisäksi maneesissa on hyvä valaistus, erittäin laadukas pohja ja talvisin tietysti lämmitys. Maneesissamme voit siis treenata ympäri vuoden huolimatta säästä tai lajistasi.

Kenttä on valkoisilla puuaidoilla ympyröity, maneesia hieman pienempi ratsastusareena. Kentällä järjestetään kesäisin yleensä kaikki kilpailumme, mikäli säät vain sallivat. Kuten maneesiinkiin, on kentällekin molemmista päädyistä ratsukoille kulkuportit. Kenttä on salaojitettu ja hyväpohjainen sekä käytössä ympärivuotisen kunnossapidon ansiosta. Erityistä katsomoa ei kentällä ole, mutta sen sijaan moitteeton estekalusto ja kouluradankirjaimet sekä tietysti valaisimet löytyvät.

 

KUVA TULOSSA

Tallin takapihalta eteenpäin lähdettäessä saavutaan mukavalle polulle, jota pitkin on hyvä ratsastaa aina rannalle saakka ( parin kilometrin matka), sillä tiellä ei kulje autoja. Polun varresta toki löytyy muutamat laitumet, jotka ovat tarkoitettu tallin hevosille kesäksi. Talvisin laitumet eivät ole käytössä.

 

Puitteemme ovat ennen kaikkea hyvin hoidetut sekä laadukkaat ja tarjoavat mitä parhaimmat mahdollisuudet ympärivuotiselle kisaamiselle sekä valmentautumiselle!

 

virtuaalitalli || virtuaalitilat

Bannerin kuvat niitynkops.suntuubi.com || Tausta http://pat.design-grafixx.com || Css-koodi nemeesis.suntuubi.com
©2018 Ratsastuskeskus Soligt - suntuubi.com